Señoritan ensimmäinen joulu Suomessa

Tip, tap, tip, tap, tipe, tipe, tip, tap..

Onkohan Almalla ennen ollut kunnon joulua? Tänä vuonna oli. Ilma oli kylmä, suorastaan jäätävä, mutta tunnelma oli lämmin. Joulun paukkupakkaset eivät Almaa haitanneet, se viiletti pitkin jäätä lumi pöllyten. Joulupukki oli Almasta sen verran jännittävä, että sille sen piti haukkua niin, että en tiedä kumpaako lopulta jännitti enemmän, pukkia vai Almaa. Lahjoiksi olin ostanut tänä vuonna lähinnä eettisiä lahjoja Animalialta ja Kodittomien koirien ystävät ry:ltä. Lapset saivat toki lelunsa, mutta muuten keskityin enemmän aineettomiin lahjoihin. Romanian koiria halusin tukea ostamalla eettisiä lahjoja Kodittomien koirien ystävät ry:ltä, koska alun perinhän tänne piti muuttaa romanialaisen koiran. Tarkoitus oli adoptoida koira sieltä, mutta Alma kutsui Espanjan koirien sivuilla niin, että nyt täällä asuukin señorita. Ja oikein onnellinen olenkin ihanasta ja rakkaasta Almastani. Sen oli tarkoitus tulla tänne. Encuentros importantes son planeados por las almas mucho antes de que los querpos se vean.

Almakin sai lahjoja

Nam, siankorvia!

Jouluaaton lenkki jäällä

Kaiken hulinan keskellä piti ottaa välillä torkkuja

Kolme yötä jouluun on...

Ihanaa ja iloista joulua! toivottaa Alma

Jouluksi kotiin

Adventti alkaa

Oho, marraskuu meni. En sentään nukahtanut talviunille, vaikka niistä viimeksi haaveilinkin. Lunta on tullut marraskuun aikana yllin kyllin ja pakkasta on riittänyt. Alma on ottanut lumen ja jään vastaan ilolla. Se tykkää lumesta ja nauttii talvesta, eikä sitä näytä palelevankaan yhtään, vaikka pakkasta on ollut välillä paljonkin.

Tänään aukeaa joulukalenterin ensimmäinen luukku. Alma tosin avasi osan luukuista jo viime viikolla:

Alma on tullut yhä valikoivammaksi toisten koirien suhteen. Pikkuhiljaa se on alkanut haukkua ja/tai mörähdellä lähes jokaiselle vastaantulevalle koiralle. Jos koira menee kauempaa ohi, Alma ei välitä siitä, mutta jos menemme hihnassa toisen koiran läheltä ohi, se harvemmin malttaa pitää kuononsa kiinni. Kun se saa rauhassa tutustua toisiin koiriin, kaikki menee ihan hyvin, mutta jotenkin remmissä toisten koirien kohtaaminen vaikuttaa olevan sille stressaavaa. Tutut koirat ovat asia erikseen, ne Alma kohtaa rennosti. Muita se ilmeisesti jännittää niin paljon, että se purkautuu rähinään. Olemme aloittaneet kouluttautumisen vastaantulevien vieraiden koirien kohtaamiseen. Toivottavasti se tuottaa tulosta. Hyviä vinkkejä vastaanotetaan!

Ensilunta haistelemassa ja maistelemassa

Jee, lumi on kivaa!

Jääpuikkoja ihmettelemässä

Talviunille

Tähän aikaan vuodesta karhut vetäytyvät talviunille. Minä haluan myös vetäytyä talviunille. Joutua nousemaan umpiunesta lämpimän peiton alta säkkipimeään ja kylmään maailmaan lähteäkseen töihin on väkivaltaa, joka pitäisi lailla kieltää. Tänä aamuna oli erityisen pimeätä ja kellomeri piti konserttiaan (en herää yhteen herätyskelloon, enkä edes kahteen). Almakin kävi vain nopeasti toivottamassa hyvät huomenet ja meni sitten takaisin patjalleen. Se kiersi itsensä kettumaiselle kerälle, tunki kuononsa takajalkojen alle ja jatkoi uniaan. Alma nukkuu usein tuollaisessa kettumaisessa kerässä, ja ihan ketun värinenkin se on.

Ruokakipon kolistessa Alma tuli keittiöön hitaasti venytellen. Ensin se venyttelee etutassut ja sitten takatassut, ja sitten se asettuu kaaaikessa rauhassa odottamaan lupaa iskeä aamupalan kimppuun. Eikö koirien kuulu rynnätä kuin raketit, kuola valuen, kun ruokakippo kolisee eikä ensin miettiä ja sitten vasta tulla hitaasti venytellen?! Alma on kyllä suhteellisen rento tapaus kaikin puolin. Tosin jossain kohtaa sen karvalakkia on alkanut kiristää, se on nimittäin alkanut rähistä joillekin vastaantuleville nartuille. Onko espanjatar alkanut kokea Pohjolan karvaiset kanssasisarensa uhkaksi, vai olenko jotenkin epäonnistunut sen kotouttamisprosessissa..?

Eikä vieläkään lunta!

Lunta odotellessa

Ihmisten Facebook-päivityksistä päätellen jossain päin Suomea on satanut jo lunta. Täällä ei ole vielä lunta, mutta varsin vilpoista on jo täälläkin. Alma ei sentään ole (ainakaan vielä) onneksi palellut. Toivottavasti se ei pakkaa passiansa ja puruluitansa, ja ikävöi Espanjaan siinä vaiheessa, kun talvi iskee todenteolla. Eilen kaivoin itselleni villasukat talvivarastoista. Kun tulin tänään töistä kotiin, toinen sukka oli syöty.

Luin eilen artikkelia Can Animals Cry? Kirjoittaja oli haastatellut Jeffrey Moussaieff Massonia eläinten tunteista. Jeffrey Moussaieff Masson, joka rakastaa koiria ja jolla itselläänkin on niitä ollut, pitää koiran omistamista julmuutena eläintä kohtaan. Hänen mielestään ihminen ei pysty tarjoamaan koiralle sellaista elämää kuin koiralla kuuluisi olla.

Masson on kirjoittanut yhdeksän kirjaa eläinten tunne-elämästä. Hän lopetti kananmunien syönnin tehdessään selvitystyötä kirjaansa The Pig Who Sang To The Moonia varten. Lopulta hänestä tuli vegaani, ja vegaanius johdatti hänet kirjoittamaan kirjan The Face On Your Plate. Itse olen lukenut hänen kirjoistaan Kun Norsut Itkevät (When Elephants Weep). Tänään hain kirjastosta Mitä Koiralla Mielessä (Dogs Never Lie About Love). Se kertoo koiran tunne-elämästä. Omistuskirjoituksen jälkeisellä sivulla on Fritz von Unruhin sitaatti: "Koira on ainoa olento, joka rakastaa sinua enemmän kuin sinä rakastat itseäsi".

Artikkelin lopussa kirjoittaja kertoo George-koirastaan, joka heillä oli ollut kun hän oli ollut lapsi. George oli ollut kytkettynä ulos ketjuun, eikä se saanut tulla sisälle. George oli kytkettynä ketjuun koko elämänsä, eikä se koskaan saanut juosta vapaana. Ei kertaakaan koko elämänsä aikana. :(

Artikkeli on luettavissa täältä.

En tiedä, kuinka paljon Alma on saanut juosta vapaana kahden tarhavuotensa aikana. Nyt se kuitenkin saa juosta vapaana joka päivä pitkin Pyynikin metsiä ja rantoja. Ja varsin onnellisen oloisena se siellä kirmaakin. 

Pullopostia Pyhäjärvessä

Hyvää eläinten viikkoa!

Tänään on kansainvälinen eläinten päivä, ja tästä alkaa eläinten viikko. Eläinten päivä on myös Franciscus Assisilaisen muistopäivä. Franciscus Assisilainen on katolisen kirkon valitsema eläinten ja luonnonsuojelun pyhimys. Eläinten viikkoa on vietetty vuodesta 1959 alkaen. Tänä vuonna eläinten viikon teema on sikojen hyvinvointi.

www.sikatehtaat.fi

Kansakunnan suuruus ja sen moraalinen edistys voidaan arvioida siitä, miten sen eläimiä kohdellaan. (Mahatma Gandhi)

Toivotan hyvää eläintenviikkoa Almalle ja Nellille Sateenkaarisillalle. Toivotan hyvää eläintenviikkoa myös kaikille eläimille, joilla on koti ja joita rakastetaan, mutta erityisen hyvää eläintenviikkoa ja ennen kaikkea parempaa elämää toivon kaikille hylätyille ja kodittomille eläimille sekä niille, jotka pelkäävät ja kärsivät ihmisten julmuudesta; kotieläimille jotka joutuvat asumaan tietämättömien ja/tai julmien omistajiensa kanssa; turkiseläimille ja koe-eläimille häkeissänsä, jotka kärsivät ja kituvat ihmisen julmuuden, turhamaisuuden ja äärimmäisen itsekkyyden tähden; eläimille, jotka elävät eläintarhoissa ja delfinaarioissa, vaikka kuuluisivat luontoon olemaan vapaana; tuotantoeläimille, jotka elävät liian lyhyen elämänsä kärsien oloissa, jonne eivät kuulu vain ihmisten makumieltumysten takia ja että ihmiset saisivat syödä mahdollisimman halvalla ja paljon tehotuotettua lihaa, jota eivät elääkseen edes tarvitse. Lähetän teille rakkautta ja pyydän anteeksi rotuni teihin kohdistamaa sortoa. Hyi helvetti meitä! :(

Eläinten tappaminen urheilun, nautinnon, seikkailun, nahkojen tai turkisten takia on sekä inhottava että ahdistava ilmiö. Sellaisella raa'alla toiminnalla ei ole mitään oikeutusta. (Dalai Lama)

Uskon, että joskus maailma on parempi paikka, ja tulevaisuudessa tämä aika nähdään eläinten holokaustina. Auschwitzhän alkaa siitä, kun joku sanoo että se oli vain eläin, ja jos teurastamoissa olisi lasiseinät, maailma olisi täynnä kasvissyöjiä. Eläinten kärsimys piilotetaan meiltä siististi pakattuihin jauhelihapaketteihin ja ”onnellisiin” valmiiksi marinoituihin broileripaketteihin, jotta meidän ei tarvitsisi miettiä ruuan alkuperää. Koska mehän emme halua miettiä sitä. Eläinteollisuus ja Valio ovat tehneet tuottavaa työtä luodessaan myyttiä onnellisena käyskentelevistä sioista, kanoista ja lehmistä. Todellisuus on valitettavasti jotain ihan muuta, ja sitähän me emme halua tietää. Harjoitamme spesismiä eli lajisortoa, joka on aivan yhtä tuomittavaa kuin rasismi.

Kysymys ei ole siitä, ajattelevatko ne, tai puhuvatko ne, vaan: kärsivätkö ne? (Jeremy Bentham)

Hyvää eläintenviikkoa kaikille, jotka lukevat tätä – sillä eläimiähän me olemme kaikki! Tämä linkki on dokumentti nimeltä Earthlings. Toivon, että se herättää ajatuksia suhteestamme kanssaeläimiimme sekä ympäröivään maailmaan.

Kuule rukouksemme, oi Herra.. Työllä rasitettujen, aliravittujen ja julmasti kohdeltujen eläinten puolesta.. kaikkien niiden puolesta, joita metsästetään, jotka on hylätty, jotka ovat peloissaan tai nälkäisiä.. Ja anna kaikille niiden kanssa tekemisissä oleville myötätuntoinen sydän ja lempeät kädet ja ystävällisiä sanoja. (Albert Swhweitzer)

Rescueihminen

Alma on rescuekoira ja minä olen Alman rescueihminen. En vain yhdensuuntaisesti pelastanut koditonta Almaa koiratarhalta, vaan myös Alma pelasti minut. Koirat ovat maailman parhaita opettajia ja parantajia. On olemassa tutkimuksiakin siitä, kuinka koiran silittely laskee verenpainetta ja eläimen läsnäolo laskee stressiä. Tositarinoita eläinten parantavasta voimasta voi lukea esimerkiksi Susan Chernak McElroyn ihanasta kirjasta Eläimet opettajina ja parantajina.

Yllättävän monet suhtautuivat epäluulolla, kun kerroin adoptoivani rescuekoiran Espanjasta. Jotkut pitivät minua jopa hulluna. Monet eivät tajua, miksi joku haluaa ylipäätänsä minkäänlaisen koiran. Sehän sitoo ja vie aikaa ja rahaa, sotkeekin mokoma jne. Useimmilla noista ihmisistä ei ikinä ole ollut koiraa. He eivät ymmärrä sitä iloa, jota koira tuo olemalla aito ja ihana itsensä. Mikään ei ole palkitsevampaa kuin eläimen osoittama kiitos ja kiintymys. Erityistä kiintymystä ja kiitollisuutta näyttää osoittavan koira, joka hylätyksi tulemisen ja kodittomuuden jälkeen saa uuden kodin ja uuden mahdollisuuden.

Rakastan koiria, koska ne eivät arvostele eivätkä tuomitse. Ne ovat uskollisia ja rakastavat omistajaansa, jopa silloinkin kun omistaja ei sitä ansaitsisi. Koirat eivät välitä, jos kulkee tukka pystyssä ja erivärisissä sukissa tai puhuu ruoka suussa. Niitä ei kiinnosta, koska on viimeksi imuroitu tai kuinka suureksi tiskivuori on kasvanut. Töistä kotiin tullessa ne tulevat ikionnellisena häntäänsä heiluttaen ovelle vastaan. Nehän voisivat yhtä hyvin olla katkeria siitä, että ne on jätetty moneksi tunniksi yksin. Sen sijaan ne ovat iloisia siitä, että niiden ihminen tulee kotiin. Mikä ihana positiivisuus ja asioiden valoisan puolen oivalluskyky!

Eläimillä on kaiken kaikkiaan rauhoittava vaikutus ympäristöönsä. Ne levittävät rakkautta olemuksellaan ja aitoudellaan. Joitakin vuosia sitten ollessani töissä hoitokodissa, Nelli-koirani oli pari kertaa mukanani töissä. Nellillä erityisesti oli ominaisuus levittää ympäristöönsä rakkautta ja iloa. Siksi se pääsi välillä mukaani töihin tassuterapeutiksi. Aggressiiviset, ahdistuneet ja käytöshäiriöiset asukkaat rauhoittuivat Nellin ollessa läsnä. Monen ihmisen koko olemus muuttui sillä hetkellä, kun Nelli tassutteli huoneeseen.

Nelli oli rakas tassuterapeuttini. Nyt kallonkutistajanani toimii Alma. Rescuekoiralla on tärkeä tehtävä. Se on saanut oman rescueihmisensä.

Katson autiota hiekkarantaa...

(Kassi)Alma dyykkaa

Alma tykkää kaivella roskiksia. Olen parina yönä herännyt siihen, kun se penkoo keittiössä roskakoria. Ehkä se on jäänne niiltä ajoilta, kun/jos se on elänyt kaduilla ja joutunut etsimään ruokansa roskiksista ja mistä milloinkin. Toinen huono tapa on ollut ruuan varastaminen pöydältä. Se on onneksi alkanut jäädä pois. Ilmeisesti Alma on huomannut, että nykyään ruoka tulee säännöllisesti kaksi kertaa päivässä kuonon eteen, eikä sitä tarvitse varastaa. 

Kuonosta puheen ollen.. Se on normaali taas. Tulehtunut se sitten kuitenkin oli, ja alkoi vuotamaan veristä märkää. Soitin puhelinreseptin viime viikolla, ja antibioottikuurin myötä vuotaminen on loppunut ja kuono laskeutunut normaaliksi taas. Nyt se sopii paremmin roskakoriin nuuskimaan, kun ei ole kyömyä tiellä enää.

Eeeen se minä ollut, joka sitä roskista kaivoi..

Koirakaveri kylässä

Almalla oli muutaman päivän koirakaveri kylässä. Myös Espanjasta adoptoitu Miro-koira oli hoidossa muutaman päivän, ja Alma sai koiraseuraa. Ensimmäisenä iltana Alman piti vähän möristä, ja Miro-parka vietti ensimmäisen yön eteisessä. Viiden aikaan aamuyöllä heräsin siihen, kun Alma komensi Miroa, joka yritti hiljaa hivuttautua sängyn viereen nukkumaan. Hyppäsipä se vielä sänkyynkin, ehkä varmistaakseen ettei Miro ainakaan sinne sentään mene. Se sai lähtöpassit kyllä sängyltä itsekin yhtä nopeasti kuin oli sinne livahtanutkin. Almalla on porttikielto sänkyyn, mutta koirankarvoista ja painaumista päätellen se käy siellä päivisin yksin ollessaan salaa nukkumassa.

Ensimmäisen illan pienten mörinöiden jälkeen koirat mahtuivat jo samaan aikaan rapsuteltaviksi ilman mustasukkaisuusmörinöitä. Aamulla oli sängyn vieressä kaksi karvaista päätä iloisena ja intoa täynnä aloittamaan uusi päivä. Alma nuoli Mironkin naaman iloisena aamupuhteikseen.

Jiihaa!

Ruohonsyöntikilpailu

Kun jano on suurin, on lätäkkökin lähellä.

Miron isäntä oli tuonut Miron mukana siankorvia. Minäkin olisin kuulemma saanut yhden, mutta en sitten kuitenkaan katkaissut yli 10 vuotta kestänyttä kasvissyöjän uraani, vaikka ajatus siankorvasta oli kieltämättä houkutteleva. :-/

Alma ei ensin oikein tiennyt, mitä siankorvalle tehdään..

                                  

 Miro näytti mallia:

Ja sitten Almakin oivalsi idean:

Zzzzz..

Zzzzz..

Ihana Miro. Ihana Alma. <3

Kyömykuono eläinlääkärissä

Alman kuonoon ilmestyi ihmeellinen pahkura yhden yön aikana. Heräsin aamulla ja hieroin silmiäni, kun koira näytti niin hassulta. Illalla se oli ollut vielä ihan normaali, ja aamulla kuonossa oli hassun näköinen pahkura. Sitä oli ilmeisesti pistänyt ampiainen. Se ei ole kovin kipeä, koska se antaa koskea siihen. Tosin se ei tykkää, jos painelen ja tutkin sen kuonoa, mutta kukapa tykkäisi. Alma kuitenkin antoi tutkia itseään, eikä vaikuttanut erityisesti aristavan kuonoaan, muutenkin se on ihan pirteä ja iloinen. Olin jo aikaisemmin varannut sille ajan eläinlääkärille tarkastusta varten, ja samalla kun eilen siellä kävimme, tarkastettiin myös kuono. Lääkäri arveli myös, että se olisi ampiaisen pisto, joka vaan ei jostain syystä ota laskeakseen. Se ei kuumota, eikä siis todennäköisesti ole tulehtunut. Se ei muutenkaan haittaa Alman menoa mitenkään, joten ei sille ainakaan tässä vaiheessa mitään tehdäkään.

En yhtään ihmettelisi, jos ampiainen olisi päässyt pistämään Almaa. Sillä nimittäin on kummallinen pakkomielle yrittää pyydystää niitä. Se ei pyydystä kärpäsiä tai perhosia tai muitakaan lentäviä, mutta ampiaisia se koittaa saada suuhunsa kiinni. Oli siis kai vain ajan kysymys, koska se saisi piikin kuonoonsa. Eläinlääkäri sanoi, että kuonoon saattaisi jopa jäädä jonkinlainen kohouma pistoksesta. Oh no.. Se nimittäin on melko huvittavan näköinen. Entinen katukoira näyttää nykyään keskiaikaiselta aateliselta paronilta kyömynenänsä kanssa. Vappuunkin on vielä kahdeksan kuukautta aikaa. :S

Eläinlääkärissäkäynti meni hyvin, ja muuten kaikki oli kunnossa. Alma asteli rohkeasti sisään vastaanotolle, ja lipaisi mukavaa lääkäriä kielellään, kun oli niin iloinen. Lääkärin mukaan koira on hyvässä kunnossa ja se vaikuttaa kaikin puolin normaalilta. Emäntäkin pääsi vastaanotolta ilman diagnoosia.

Sulautuminen ja uudelleen sulautuminen

Samalla kun Alma on kotiutunut ja sulautunut osaksi uutta ympäristöään, minä olen sulautunut jälleen koiranomistajien joukkoon. Rakas koirani, maailman paras ystävä, labradorinnoutaja Nelli, kuoli vuosi ennen kuin Alma tuli. Sen lisäksi, että surin ja itkin silmiä päästäni sekä opettelin elämään ilman rakkainta ystävääni, tajusin kuinka koiran omistaminen on myös osa identiteettiä. Kävellessäni Nellin kanssa pitkin metsiä ja lenkkipolkuja, olin osa suurta koiranulkoiluttajaperhettä. Moni koiranulkoiluttaja pysähtyi juttelemaan tai vähintäänkin vaihtoi katseen ja hymyn; viestin ”jaamme jotain”. 

Kun kulkee koiraystävän kanssa vuosia samoja tuttuja ja rakkaita polkuja, tulee toisista koiraystävien kanssa tallaajista tuttuja, joistakin jopa ystäviä. Nellin kuoleman jälkeen kuljeskelin ilman rakasta ystävääni samoja polkuja. Nelli kulki edelleen mukana sydämessäni ja koin edelleen olevani osa koiranulkoiluttajia, mutta toisten koiranulkoiluttajien reaktiot kertoivat, etten enää kuulunut heihin. Yhtäkkiä he kävelivät ohitseni kuin olisin ollut ilmaa. Koin edelleen olevani osa heitä, mutta en ollutkaan, koska he eivät nähneet sitä, joka edelleen kulki mukanani sydämessäni.

Nyt kun lenkkeilen Alman kanssa, olen taas osa heitä. He tunnistavat minut taas. Olen uudelleen integroitunut joukkoon, joka jakaa jotain yhteistä ja jonka vain toinen koiranomistaja voi tuntea. Yksin sai kulkea omissa oloissaan ellei itse mennyt juttelemaan toisille. Nyt ulkoilut venyvät välillä tuntien pituisiksi, koska niin moni pysähtyy juttelemaan ja haluaa taas jakaa jotain kanssani. Vaihdamme ajatuksia koiristamme ja siinä samalla kaikesta muustakin. Nyt mukanani kulkee kaksi koiraa; toinen vierelläni nuuskien, toinen enkelinä. Molemmat aina sydämessäni. Nelli ja Alma.

Kotiutumista ja tutustumista - rohkaistumista

Alma on totutellut uuteen kotiinsa, emäntäänsä ja ympäristöönsä. Koti ja emäntä olivat turvallisia heti alusta alkaen, mutta jo lähipuistossa oli ensimmäisten parin päivän aikana niin paljon uusia ja jännittäviä asioita, että pakoon olisi koira luikkinut, ellei olisi ollut hihnassa kiinni. Alma jännitti parina ensimmäisenä päivänä lähtökohtaisesti lähes kaikkea, mikä käveli vastaan. Reviiri ei varmaan tuntunut vielä omalta. Myös hajut, äänet, ilmasto, koirakaverit ja kaikki oli aivan uutta, eli ei ihmekään jos vähän pelotti tai vähintäänkin jännitti.

Toisena iltana siitä, kun Alma oli tullut, oli jo pimeää, kun olimme iltalenkillä. Lähipuistossa on kirkko, ja sen ohi kävellessämme Alma jähmettyi paikoilleen, alkoi täristä ja olisi puikkinut pakoon, jos olisi päässyt. En nähnyt kirkon luona mitään, mutta, tai ehkä juuri siitä syystä, mielikuvitukseni alkoi laukata; pimeä elokuun ilta, autio puisto ja kirkko, jota koira tuijottaa ja pelkää enkä minä näe siellä mitään. Kun Alma pelkää, olen itse pysytellyt rauhallisena ja olemuksellani saanut senkin rauhoittumaan. Nyt kuitenkin lapsuuden pelottavat spiritismileikit alkoivat hiipiä mieleeni ja mielikuvitus laukata, ja vähän ennen kuin aloin lausua mielessäni rukouksia ja suunnitella itsekin pakoon pinkomista, näin tuon pelottavan kummituksen kirkon luona. Kirkon edessä kyyhötti pieni cityjänis! Niitä on aika paljon lähipuistossamme, ja yksi oli kyyristyneenä kirkon edessä. Se pelkäsi meitä varmasti enemmän kuin me sitä. Rauhoituin ja lopulta Almakin rauhoittui, ja jatkoimme iltalenkkiämme. Cityjänis sai jatkaa myös yöjuoksuaan kirkkopuiston poikki.

Muutaman päivän tutustumisen jälkeen puisto oli ihan tuttu ja turvallinen. Enää Alma ei yritä ensimmäisenä pinkoa pakoon, vaan se hiljentää vauhtia ja menee lymyilemään selkäni taakse, jos jotain jännittävää tulee vastaan. Yhä harvemmat asiat kuitenkaan enää pelottavat tai edes jännittävät sitä. Se tulee hyvin toimeen toisten koirien kanssa, kun saa rauhassa tutustua niihin. Myös ihmisistä se tykkää ja se onkin saanut paljon rapsutuksia. Olemme nähneet myös jäniksiä puistossa, eivätkä ne enää pelota, vaan saavat rauhassa loikkia ohitsemme, jos uskaltavat. Reviiri on laajentunut jo Pyynikin lenkkipoluille ja rannoille, muihin lähipuistoihin sekä koirapuistoon.

Jos ulkona alussa jännitti vähän, niin kotona Alma on ottanut pelotta vastaan kaiken. Imuria se nuuhki lähinnä kiinnostuneena ja väisteli sitä mukaan, kun imuroin. Radiota ja televisiota se katseli hetken pää kallellaan ja korvat vähän luimussa, päätti sitten että niistä ei ole vaaraa ja jatkoi uniaan. Hiustenkuivaajasta, tuulettimesta ja ovikellosta se ei ole moksiskaan. Kylpyyn se suostui ja ilman vastalauseita antoi pestä itsensä jo heti ensimmäisenä päivänä. Korvansakin se on antanut puhdistaa, tosin mökötti minulle puoli tuntia sen jälkeen, mutta sitten oli kaveria taas jo. Kynsiä en ole vielä koittanut leikata, mutta tässä joku päivä testataan sekin. Ainoa pelottava asia kotona on ollut ukkosmyrsky Lahja, joka riehui Pirkanmaalla heti toisena päivänä kotiutumisesta. Salamat välkkyivät, kova jyrinä kuului ja yläkerran naapurin lasi kilisi säpäleinä ikkunaamme. Myrskyn mentyä ohi, Alma rauhoittui kuitenkin melko nopeasti. Säpsähdyksen aiheutti myös se, kun emäntä kiljui nähdessään hämähäkin lattialla. Silloin oli Alman vuoro rauhoitella emäntää, joka kärsii pahemmanlaatuisesta araknofobiasta.