lauantai 25. syyskuuta 2010

Rescueihminen

Alma on rescuekoira ja minä olen Alman rescueihminen. En vain yhdensuuntaisesti pelastanut koditonta Almaa koiratarhalta, vaan myös Alma pelasti minut. Koirat ovat maailman parhaita opettajia ja parantajia. On olemassa tutkimuksiakin siitä, kuinka koiran silittely laskee verenpainetta ja eläimen läsnäolo laskee stressiä. Tositarinoita eläinten parantavasta voimasta voi lukea esimerkiksi Susan Chernak McElroyn ihanasta kirjasta Eläimet opettajina ja parantajina.

Yllättävän monet suhtautuivat epäluulolla, kun kerroin adoptoivani rescuekoiran Espanjasta. Jotkut pitivät minua jopa hulluna. Monet eivät tajua, miksi joku haluaa ylipäätänsä minkäänlaisen koiran. Sehän sitoo ja vie aikaa ja rahaa, sotkeekin mokoma jne. Useimmilla noista ihmisistä ei ikinä ole ollut koiraa. He eivät ymmärrä sitä iloa, jota koira tuo olemalla aito ja ihana itsensä. Mikään ei ole palkitsevampaa kuin eläimen osoittama kiitos ja kiintymys. Erityistä kiintymystä ja kiitollisuutta näyttää osoittavan koira, joka hylätyksi tulemisen ja kodittomuuden jälkeen saa uuden kodin ja uuden mahdollisuuden.

Rakastan koiria, koska ne eivät arvostele eivätkä tuomitse. Ne ovat uskollisia ja rakastavat omistajaansa, jopa silloinkin kun omistaja ei sitä ansaitsisi. Koirat eivät välitä, jos kulkee tukka pystyssä ja erivärisissä sukissa tai puhuu ruoka suussa. Niitä ei kiinnosta, koska on viimeksi imuroitu tai kuinka suureksi tiskivuori on kasvanut. Töistä kotiin tullessa ne tulevat ikionnellisena häntäänsä heiluttaen ovelle vastaan. Nehän voisivat yhtä hyvin olla katkeria siitä, että ne on jätetty moneksi tunniksi yksin. Sen sijaan ne ovat iloisia siitä, että niiden ihminen tulee kotiin. Mikä ihana positiivisuus ja asioiden valoisan puolen oivalluskyky!

Eläimillä on kaiken kaikkiaan rauhoittava vaikutus ympäristöönsä. Ne levittävät rakkautta olemuksellaan ja aitoudellaan. Joitakin vuosia sitten ollessani töissä hoitokodissa, Nelli-koirani oli pari kertaa mukanani töissä. Nellillä erityisesti oli ominaisuus levittää ympäristöönsä rakkautta ja iloa. Siksi se pääsi välillä mukaani töihin tassuterapeutiksi. Aggressiiviset, ahdistuneet ja käytöshäiriöiset asukkaat rauhoittuivat Nellin ollessa läsnä. Monen ihmisen koko olemus muuttui sillä hetkellä, kun Nelli tassutteli huoneeseen.

Nelli oli rakas tassuterapeuttini. Nyt kallonkutistajanani toimii Alma. Rescuekoiralla on tärkeä tehtävä. Se on saanut oman rescueihmisensä.



torstai 9. syyskuuta 2010

(Kassi)Alma dyykkaa

Alma tykkää kaivella roskiksia. Olen parina yönä herännyt siihen, kun se penkoo keittiössä roskakoria. Ehkä se on jäänne niiltä ajoilta, kun/jos se on elänyt kaduilla ja joutunut etsimään ruokansa roskiksista ja mistä milloinkin. Toinen huono tapa on ollut ruuan varastaminen pöydältä. Se on onneksi alkanut jäädä pois. Ilmeisesti Alma on huomannut, että nykyään ruoka tulee säännöllisesti kaksi kertaa päivässä kuonon eteen, eikä sitä tarvitse varastaa. 

Kuonosta puheen ollen.. Se on normaali taas. Tulehtunut se sitten kuitenkin oli, ja alkoi vuotamaan veristä märkää. Soitin puhelinreseptin viime viikolla, ja antibioottikuurin myötä vuotaminen on loppunut ja kuono laskeutunut normaaliksi taas. Nyt se sopii paremmin roskakoriin nuuskimaan, kun ei ole kyömyä tiellä enää.


Eeeen se minä ollut, joka sitä roskista kaivoi..


keskiviikko 1. syyskuuta 2010

Koirakaveri kylässä


Almalla oli muutaman päivän koirakaveri kylässä. Myös Espanjasta adoptoitu Miro-koira oli hoidossa muutaman päivän, ja Alma sai koiraseuraa. Ensimmäisenä iltana Alman piti vähän möristä, ja Miro-parka vietti ensimmäisen yön eteisessä. Viiden aikaan aamuyöllä heräsin siihen, kun Alma komensi Miroa, joka yritti hiljaa hivuttautua sängyn viereen nukkumaan. Hyppäsipä se vielä sänkyynkin, ehkä varmistaakseen ettei Miro ainakaan sinne sentään mene. Se sai lähtöpassit kyllä sängyltä itsekin yhtä nopeasti kuin oli sinne livahtanutkin. Almalla on porttikielto sänkyyn, mutta koirankarvoista ja painaumista päätellen se käy siellä päivisin yksin ollessaan salaa nukkumassa.

Ensimmäisen illan pienten mörinöiden jälkeen koirat mahtuivat jo samaan aikaan rapsuteltaviksi ilman mustasukkaisuusmörinöitä. Aamulla oli sängyn vieressä kaksi karvaista päätä iloisena ja intoa täynnä aloittamaan uusi päivä. Alma nuoli Mironkin naaman iloisena aamupuhteikseen.

Jiihaa!

Ruohonsyöntikilpailu

Kun jano on suurin, on lätäkkökin lähellä.

Miron isäntä oli tuonut Miron mukana siankorvia. Minäkin olisin kuulemma saanut yhden, mutta en sitten kuitenkaan katkaissut yli 10 vuotta kestänyttä kasvissyöjän uraani, vaikka ajatus siankorvasta oli kieltämättä houkutteleva. :-/

Alma ei ensin oikein tiennyt, mitä siankorvalle tehdään..
                                  
 Miro näytti mallia:


Ja sitten Almakin oivalsi idean:


Zzzzz..
Zzzzz..

Ihana Miro. Ihana Alma. <3