Sulautuminen ja uudelleen sulautuminen

Samalla kun Alma on kotiutunut ja sulautunut osaksi uutta ympäristöään, minä olen sulautunut jälleen koiranomistajien joukkoon. Rakas koirani, maailman paras ystävä, labradorinnoutaja Nelli, kuoli vuosi ennen kuin Alma tuli. Sen lisäksi, että surin ja itkin silmiä päästäni sekä opettelin elämään ilman rakkainta ystävääni, tajusin kuinka koiran omistaminen on myös osa identiteettiä. Kävellessäni Nellin kanssa pitkin metsiä ja lenkkipolkuja, olin osa suurta koiranulkoiluttajaperhettä. Moni koiranulkoiluttaja pysähtyi juttelemaan tai vähintäänkin vaihtoi katseen ja hymyn; viestin ”jaamme jotain”. 

Kun kulkee koiraystävän kanssa vuosia samoja tuttuja ja rakkaita polkuja, tulee toisista koiraystävien kanssa tallaajista tuttuja, joistakin jopa ystäviä. Nellin kuoleman jälkeen kuljeskelin ilman rakasta ystävääni samoja polkuja. Nelli kulki edelleen mukana sydämessäni ja koin edelleen olevani osa koiranulkoiluttajia, mutta toisten koiranulkoiluttajien reaktiot kertoivat, etten enää kuulunut heihin. Yhtäkkiä he kävelivät ohitseni kuin olisin ollut ilmaa. Koin edelleen olevani osa heitä, mutta en ollutkaan, koska he eivät nähneet sitä, joka edelleen kulki mukanani sydämessäni.

Nyt kun lenkkeilen Alman kanssa, olen taas osa heitä. He tunnistavat minut taas. Olen uudelleen integroitunut joukkoon, joka jakaa jotain yhteistä ja jonka vain toinen koiranomistaja voi tuntea. Yksin sai kulkea omissa oloissaan ellei itse mennyt juttelemaan toisille. Nyt ulkoilut venyvät välillä tuntien pituisiksi, koska niin moni pysähtyy juttelemaan ja haluaa taas jakaa jotain kanssani. Vaihdamme ajatuksia koiristamme ja siinä samalla kaikesta muustakin. Nyt mukanani kulkee kaksi koiraa; toinen vierelläni nuuskien, toinen enkelinä. Molemmat aina sydämessäni. Nelli ja Alma.