Kotiutumista ja tutustumista - rohkaistumista

Alma on totutellut uuteen kotiinsa, emäntäänsä ja ympäristöönsä. Koti ja emäntä olivat turvallisia heti alusta alkaen, mutta jo lähipuistossa oli ensimmäisten parin päivän aikana niin paljon uusia ja jännittäviä asioita, että pakoon olisi koira luikkinut, ellei olisi ollut hihnassa kiinni. Alma jännitti parina ensimmäisenä päivänä lähtökohtaisesti lähes kaikkea, mikä käveli vastaan. Reviiri ei varmaan tuntunut vielä omalta. Myös hajut, äänet, ilmasto, koirakaverit ja kaikki oli aivan uutta, eli ei ihmekään jos vähän pelotti tai vähintäänkin jännitti.

Toisena iltana siitä, kun Alma oli tullut, oli jo pimeää, kun olimme iltalenkillä. Lähipuistossa on kirkko, ja sen ohi kävellessämme Alma jähmettyi paikoilleen, alkoi täristä ja olisi puikkinut pakoon, jos olisi päässyt. En nähnyt kirkon luona mitään, mutta, tai ehkä juuri siitä syystä, mielikuvitukseni alkoi laukata; pimeä elokuun ilta, autio puisto ja kirkko, jota koira tuijottaa ja pelkää enkä minä näe siellä mitään. Kun Alma pelkää, olen itse pysytellyt rauhallisena ja olemuksellani saanut senkin rauhoittumaan. Nyt kuitenkin lapsuuden pelottavat spiritismileikit alkoivat hiipiä mieleeni ja mielikuvitus laukata, ja vähän ennen kuin aloin lausua mielessäni rukouksia ja suunnitella itsekin pakoon pinkomista, näin tuon pelottavan kummituksen kirkon luona. Kirkon edessä kyyhötti pieni cityjänis! Niitä on aika paljon lähipuistossamme, ja yksi oli kyyristyneenä kirkon edessä. Se pelkäsi meitä varmasti enemmän kuin me sitä. Rauhoituin ja lopulta Almakin rauhoittui, ja jatkoimme iltalenkkiämme. Cityjänis sai jatkaa myös yöjuoksuaan kirkkopuiston poikki.

Muutaman päivän tutustumisen jälkeen puisto oli ihan tuttu ja turvallinen. Enää Alma ei yritä ensimmäisenä pinkoa pakoon, vaan se hiljentää vauhtia ja menee lymyilemään selkäni taakse, jos jotain jännittävää tulee vastaan. Yhä harvemmat asiat kuitenkaan enää pelottavat tai edes jännittävät sitä. Se tulee hyvin toimeen toisten koirien kanssa, kun saa rauhassa tutustua niihin. Myös ihmisistä se tykkää ja se onkin saanut paljon rapsutuksia. Olemme nähneet myös jäniksiä puistossa, eivätkä ne enää pelota, vaan saavat rauhassa loikkia ohitsemme, jos uskaltavat. Reviiri on laajentunut jo Pyynikin lenkkipoluille ja rannoille, muihin lähipuistoihin sekä koirapuistoon.

Jos ulkona alussa jännitti vähän, niin kotona Alma on ottanut pelotta vastaan kaiken. Imuria se nuuhki lähinnä kiinnostuneena ja väisteli sitä mukaan, kun imuroin. Radiota ja televisiota se katseli hetken pää kallellaan ja korvat vähän luimussa, päätti sitten että niistä ei ole vaaraa ja jatkoi uniaan. Hiustenkuivaajasta, tuulettimesta ja ovikellosta se ei ole moksiskaan. Kylpyyn se suostui ja ilman vastalauseita antoi pestä itsensä jo heti ensimmäisenä päivänä. Korvansakin se on antanut puhdistaa, tosin mökötti minulle puoli tuntia sen jälkeen, mutta sitten oli kaveria taas jo. Kynsiä en ole vielä koittanut leikata, mutta tässä joku päivä testataan sekin. Ainoa pelottava asia kotona on ollut ukkosmyrsky Lahja, joka riehui Pirkanmaalla heti toisena päivänä kotiutumisesta. Salamat välkkyivät, kova jyrinä kuului ja yläkerran naapurin lasi kilisi säpäleinä ikkunaamme. Myrskyn mentyä ohi, Alma rauhoittui kuitenkin melko nopeasti. Säpsähdyksen aiheutti myös se, kun emäntä kiljui nähdessään hämähäkin lattialla. Silloin oli Alman vuoro rauhoitella emäntää, joka kärsii pahemmanlaatuisesta araknofobiasta.